Yhdistyksen säännöt
Kiipeilyn Vuoksi ry
TOIMINTASÄÄNNÖT
I Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli
1§
Yhdistyksen nimi on
Kiipeilyn Vuoksi ry
Yhdistyksen kotipaikka on
Lappeenranta.
Yhdistys on perustettu 26.6.2009
ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.
Seuran kieli on
suomi.
Seuran toiminta-alueena on
Etelä-Karjala.
II Seuran tarkoitus
2§
Seuran toiminnan tavoitteena on kiipeilyharrastuksen ja kiipeilypaikkojen kehittäminen sekä ylläpito Etelä-Karjalan alueella. Seuran tarkoitus on myös lisätä kiipeilylajien tunnettavuutta toiminta-alueella.
Seuran jäsenistöön kuuluu eri kiipeilylajeista (boulderointi, kalliokiipeily, jääkiipeily jne.) kiinnostuneita ihmisiä.
III Tarkoituksen toteuttaminen
3§
Tarkoitustaan seura toteuttaa tarjoamalla kiipeilystä kiinnostuneille lapsille, nuorille ja aikuisille kerho- ja kurssitoimintaa, yhteyksiä kiipeilylajien koti- ja ulkomaisiin järjestöihin sekä toimimalla yhteenliittymänä jäsentensä keskuudessa.
Seura tekee toimintaansa liittyviä ehdotuksia, aloitteita ja anomuksia toiminta-alueensa viranomaisille ja muille yhteisöille sekä harjoittaa julkaisutoimintaa.
Toimintaansa seura tukee vuosittaisilla jäsenmaksuilla, vastaanottamalla lahjoituksia ja testamentteja sekä järjestämällä kursseja ja huvitilaisuuksia.
IV Seuran jäsenet
4§
Seuran varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä maksamalla seuran jäsenmaksun. Jäsenmaksun maksamalla jäsen sitoutuu noudattamaan seuran sääntöjä ja päätöksiä. Kannattavaksi henkilöjäseneksi voi liittyä maksamalla kannatusjäsenmaksun.
Kannattavaksi yhteisöjäseneksi voi liittyä oikeuskelpoinen yhteisö, joka tukee seuran toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun.
Kannattavalla henkilö- ja yhteisöjäsenellä on puhe-, mutta ei äänioikeutta seuran kokouksissa.
Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä ja seuran kokouksen päätöksellä kutsua henkilö, joka on perustellusti edistänyt seuran toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen. Kunniapuheenjohtajaksi voidaan seuran kokouksen päätöksellä kutsua seuran puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut henkilö. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen.
Seura pitää yhdistyslain edellyttämää jäsenluetteloa.
5§
Seuran jäsenyydestä voi erota ilmoittamalla siitä hallitukselle. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti kun ilmoitus on tehty, mutta eroava on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen edellyttämät velvoitteet kuluvan kalenterivuoden loppuun asti. Mikäli jäsen ei hoida vuosittaista jäsenmaksuaan alkaneen vuoden tammikuun viimeiseen päivään mennessä, jäsenen katsotaan eronneen seurasta.
6§
Hallituksen tehtävänä on päättää jäsenen erottamisesta, mikäli tämä ei täytä näiden sääntöjen mukaisia velvollisuuksia tai toimii vastoin seuran tarkoitusta. Hallitus päättää myös kurinpitotoimista ja niiden yhteydessä annettavista rangaistuksista, jolloin noudatetaan asianomaisen lajin kansallisen liiton sääntöjä ja määräyksiä.
Päätös tulee voimaan heti ja se toimitetaan asianomaiselle tavallisena tiedoksiantona postitse kirjeellä. Päätöksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä.
Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin seuralle suorittamiaan maksuja.
V Liittymis- ja jäsenmaksut
7§
Varsinaisilta jäseniltä kannettavien liittymis- ja jäsenmaksujen sekä kannattavilta henkilö- ja yhteisöjäseniltä kannettavien kannattajajäsenmaksujen suuruudesta päättää vuosittain seuran syyskokous. Kunniajäseniltä ja kunniapuheenjohtajalta ei peritä maksuja.
Hallituksella on oikeus vapauttaa jäsen jäsenmaksujen suorittamisesta sekä nimetä jäsen ainaisjäseneksi, jos hän on suorittanut liittymis- ja jäsenmaksut ja ollut seuran jäsenenä vähintään 20 vuotta tai on suorittanut kertakaikkisena suorituksena 30 vuoden jäsenmaksut. Ainaisjäsen on vapaa jäsenmaksuvelvollisuuksista.
VI Seuran varsinaiset ja ylimääräiset kokoukset
8§
Seura pitää vuosittain kaksi (2) varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään maalis-toukokuussa ja syyskokous loka-joulukuussa. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää hallitus.
Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen seuran kokoukseen on julkaistava vähintään 14 päivää ennen kokousta kirjallisena ilmoituksena jäsenille tai sähköpostina jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen.
9§
Kevätkokouksessa käsitellään
- Kokouksen avaus
- Valitaan kokoukselle
- puheenjohtaja
- sihteeri
- kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
- ääntenlaskijat
- Todetaan
- läsnäolijat
- äänioikeutetut jäsenet
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- Esitetään vahvistettavaksi hallituksen laatima vuosi- ja tilikertomus edelliseltä toimintakaudelta ja esitetään tilintarkastajien antama lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta.
- Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle.
- Käsitellään hallituksen esittämät tai jäsenten l0§ mukaisesti vireille panemat muut asiat
- Kokouksen päättäminen.
Syyskokouksesta käsitellään
- Kokouksen avaus
- Valitaan kokoukselle
- puheenjohtaja
- sihteeri
- kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
- ääntenlaskijat
- Todetaan
- läsnäolijat
- äänioikeutetut jäsenet
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- Vahvistetaan tulevaksi seuraavaksi toimintakaudeksi
- toimintasuunnitelma
- talousarvio
- Valitaan seuraavaksi toimintakaudeksi hallituksen puheenjohtaja, joka toimii myös seuran puheenjohtajana
- Valitaan hallituksen muut jäsenet
- Valitaan muut tarvittavat toimihenkilöt
- Valitaan seuraavaksi toimintavuodeksi toiminnantarkastaja sekä varatoiminnantarkastaja.
- Vahvistetaan jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus seuraavalla toimintakaudelle
- Valitaan seuran edustajat niiden järjestöjen vuosi- ym. kokouksiin, joissa seura on jäsenenä
- Käsitellään hallituksen esittämät tai jäsenten l0 §:n mukaisesti vireille panemat asiat
- Kokouksen päättäminen
10 §
Seuran ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään yksi kymmenesosa seuran äänioikeutetuista jäsenistä on jonkun määrätyn asian takia tehnyt siitä hallitukselle kirjallisen esityksen. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava asia, jonka vuoksi kokous on koolle kutsuttu.
Ylimääräinen kokous on pidettävä vähintään kahden kuukauden kuluessa esityksen tekemisestä.
Asioista, joita seuran jäsenet haluavat kevät- tai syyskokoukseen käsiteltäviksi, on tehtävä hallitukselle kirjallinen esitys viimeistään 20 päivää ennen kokousta.
11 §
Seuran ja sen hallituksen kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Seuran kokousten pöytäkirjat ovat kokousten puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen tarkastajien tarkastettava.
Pöytäkirjat tarkastetaan heti tai seuraavassa kokouksessa.
12 §
Kokouksessa ratkaistaan asiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä, mikäli jonkin asian ratkaisemisesta ei näissä säännöissä toisin säädetä. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla, muissa asioissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Kaikissa kokouksissa suoritetaan vaadittaessa äänestys suljettuja lippuja käyttämällä.
Jokaisella liittymismaksunsa ja kokoukseen mennessä jäsenmaksunsa maksaneella, viisitoista vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä, kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla sekä ainaisjäsenellä on yksi ääni. Kannattavilla henkilö- ja yhteisöjäsenillä ei ole äänioikeutta. Valtakirjalla ei saa äänestää.
VII Seuran hallinto
13 §
Seuran toimintaa johtaa ja sen taloudenhoidosta sekä omaisuudesta huolehtii ja vastaa sekä seuraa edustaa syyskokouksen valitsema hallitus.
Hallitukseen kuuluu yhdeksi toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 1-8 varsinaista jäsentä sekä 0-8 varajäsentä.
Jos jäsen kesken toimikauttaan estyy tehtävänsä hoitamisesta, valitsee seuran kokous hallitus hänen sijaansa toisen jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi, mikäli katsoo sen tarpeelliseksi. Hallitus valitsee täysi-ikäisten jäsentensä keskuudesta lisäksi sihteerin ja rahastonhoitajan, jotka voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat sen tarpeelliseksi tai kun puolet hallituksen jäsenistä kirjallisesti sitä heiltä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä olleessaan varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään puolet sen jäsenistä on saapuvilla.
Hallitus johtaa ja valvoo seuran tarkoituksen ja tavoitteiden toteuttamista suunnitelmien mukaisesti sekä vastaa seuran ulkopuolelle suuntautuvasta toiminnasta. Hallitus vastaa kiipeilyjärjestöjen sääntöjen ja ohjeiden asettamista velvoitteista.
Hallitus on vastuussa seuran toiminnasta lakien ja asetusten mukaisesti sekä hoitaa seuran taloutta ja tiedotustoimintaa. Hallitus vahvistaa tehtävänjaon keskuudessaan sekä valitsee tarvittavat työryhmät suorittamaan niille määrättyjä hallitukselle vastuullisia tehtäviä. Hallitus pitää jäsenluetteloa.
Hallitus valitsee ja erottaa tarvittaessa seuran palkatut toimihenkilöt sekä sopii heidän eduistaan.
14 §
Seuran toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.
15 §
Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja yhdessä hallituksen jäsenen kanssa. Nimenkirjoittajan on oltava täysi-ikäinen.
VIII Muita määräyksiä
16 §
Seuran kokous voi näiden sääntöjen ja yhdistyslain puitteissa perustaa rekisteröimättömiä alajaostoja ja valita näiden tarpeelliset johto- ja toimielimet.
17 §
Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää seuran kokous kolmen neljäsosan äänten enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä.
18 §
Seuran purkamista koskeva päätös on tehtävä seuran kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan äänten enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä.
19 §
Jos seura on päätetty purkaa, sen varat on luovutettava johonkin seuran toiminta-aluetta edistävään tarkoitukseen purkamisesta päättäneen kokouksen päätöksen mukaisesti. Selvitysmiehinä toimivat kokouksen valitsemat henkilöt. Seuran purkamisesta on ilmoitettava yhdistysrekisteriin.
20 §
Sen lisäksi, mitä näissä säännöissä on määrätty, noudatetaan voimassaolevan yhdistyslain määräyksiä.